HSEQ Specialist, haku päättynyt
Mitä tulisit meillä tekemään?
Tässä roolissa pääset tukemaan tuotantoamme HSEQ -asioissa. Työpäiväsi koostuvat mm. laatu- ja turvallisuustoimintojen ylläpitämisestä ja kehittämisestä, niihin liittyvien hankintojen tekemisestä sekä dokumentoinnista ja raportoinnista. Vastuullesi kuuluvat myös jäte- ja kemikaaliasiat. Pääset perehdyttämään henkilöstöämme turvalliseen ja terveelliseen työskentelyyn. Osaamisen karttuessa pääset ottamaan vastuuta myös auditoinneista sekä riskien arvioinneista. Käytännön työtehtäväsi painottuvat alkuvaiheessa HSE -tehtävien pariin, mutta kannustamme urakehitykseen ja tulevaisuudessa pääsetkin laajentamaan osaamistasi vahvemmin myös laatuasioiden ympärille sekä osallistumaan konserniyhteistyöhön.
Mitä me etsimme?
Toivomme, että omaat aidon kiinnostuksen HSEQ -asioihin ja voit olla jo kerryttänyt työkokemusta alalta tai vasta urasi alkupuolella. Työnkuvaa voidaan muokata osaamisesi mukaan. Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa, mielellään vähintään AMK-tasoista koulutusta.
Työskentelytavoiltasi olet itseohjautuva, yhteistyökykyinen ja huolellinen. Olet valmis toimimaan joustavasti ja tehokkaasti muuttuvissakin tilanteissa. Ymmärrät laatu- ja turvallisuusvaatimuksemme ja nautit niihin liittyvästä monipuolisesta työnkuvasta. Tehtävässä menestyäksesi sinulla on halu kehittyä ja kyky ottaa vastuuta sekä kokonaisuutta haltuun. Edellytämme suomen ja englannin kielen osaamisen lisäksi hyviä ja nykyaikaisia it-taitoja.
Miksi meille?
Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen työnkuvan HSEQ -tehtävien parissa. Pääset haastamaan itseäsi ja kehittämään omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi. Meillä saa aidosti vaikuttaa työn tekemisen tapoihin ja olla mukana kehittämässä prosesseja. Ilmapiirimme on rento ja työtä tehdään itseohjautuvasti tiimin tuella.
Olemme vakavarainen, arvostettu yritys alallamme ja kuulumme osaksi kansainvälistä konsernia. Meillä rohkaistaan oman ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen mm. koulutusten muodossa, tarjolla on myös hyvät työsuhde-edut. Työskentelemme matalan hierarkian perusteella ja sinut ottaa innolla vastaan mukava, kannustava ja avoin työyhteisö.
Työaika on liukuva, mutta pääsääntöisesti toivomme, että pystyt työskentelemään arkisin toimistoajan puitteissa.
Kiinnostuitko?
Mikäli kiinnostuit, niin haluamme kuulla sinusta! Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisoni Groupin kanssa. Laitathan hakemuksesi Biisonin nettisivujen kautta mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 15.5.2023.
Jos haluat lisätietoja tehtävästä, niin olethan yhteydessä Biisonin Anniina Perään 050 473 8448 tai anniina.pera@biisoni.fi.