Ajankohtaista

Kovametalliyhdistyksen vierailu

 

Saksankielisten maiden kovametallialan yhdistyksen jäseniä vieraili Tikometissa huhtikuun lopulla. Seurueeseen kuului 34 vierasta Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä ja Luxemburgista.

Kovametallialan yhdistyksen tavoitteena on tietoisuuden kasvattaminen pulverimetallurgian mahdollisuuksista sekä yhdistää alan toimijoita tutkimuksen ja kehityksen saralla.

Vieraat tutustuivat ympäristöystävälliseen sinkkiprosessiin tehdaskierroksen ja yritysesittelyjen parissa. Lisäksi yhdistys piti 69. sääntömääräisen kevätkokouksensa Tikometin uusissa neuvottelutiloissa. Tilat saatiinkin käyttöön juuri ennen tilaisuutta huhtikuun alkupuolella.

Vierailijat pitivät näkemästään ja olivat vaikuttuneita Tikometin toiminnasta. Moni vieraista oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja myös Suomi ja suomalaiset tavat olivat mieleenpainuvia, sillä tokihan veimme vieraamme myös saunomaan.